My blog in English: Needle and some thread

tiistai 30. joulukuuta 2008

Pakkasenpurema

Joulun jälkeen lämpötila laskee ja blogini sai pakkasenpureman. :) Uusi talvi-ilme on valmis.

Taustat ja otsikon kehys ovat Michelle Colemanin (LittleDreamerDesigns.com) Frosted-paketista. Otsikon tausta on Rasberry Road Designsilta ja kirjaimet ja lumihiutaleet Shabby Princessiltä.

perjantai 26. joulukuuta 2008

Joululahjoiksi menneitä ja tulleita

Nyt voi jo julkaista vähän kuvia joululahjoiksi menneistä jutuista. Äidilleni neuloin lapaset Tampereen kädentaitomessuilta ostamastani Freedom Spirit langasta. Niistä tuli kivan väriset ja tein niistä sellaiset etteivät hölsky käsissä. Onneksi on niin samankokoiset pienet räpylät meillä niin oli helppo testailla aina omaan käteen. :) Äitikin onneksi tykkäsi.



Kaverilleni tein aiemmin täällä nähdystä The Drawn Threadin Home for the Holidays-pistelystä kuution. Tämä on ensimmäinen kuutioksi viimeistelemäni ristipistotyö. Takana on samaa kangasta kuin reunoilla. Ensi kerralla hoksaan olla pyöristämättä styroksipalan nurkkia... saa ehkä kankaan sitten vähän tiiviimmin tuohon ympärille.


Olen kai aika kilttinä ollut tänä vuonna kun Joulupukki toi niin monta kivaa lahjaa. :) Oli ainakin kirjakaupan kautta pistäytynyt tullessaan sillä sain kaksi paksua romskua, Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä ja nämä kaksi käsityökirjaa. Pääsen neulomaan kivoja sukkia tästä InterWeaven kirjasta. Montakin mallia jo pisti silmää, joita kokeilen toteuttaa.


Minulla on ollut paljon malleja ns. tyttöjen juttuihin ja nyt on sitten ohjeita, joilla tehdä jotain isäntääkin ilahduttavaa. Heti löytyi miestä miellyttävä malli, mustat pipo ja hanskat, joissa on punaisella pääkalloja ja muita kuvioita. Kun palaan kotiin täältä siskon luota niin etsin sopivat langat varastostani ja alan niitä neulomaan.

Lisäksi paketista paljastui pinkki iPod Nano. On se vaan pieni ja söpö. :)

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 24. luukku

HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA!


Joulukalenterin viimeinen luukku avautuu. Valitsin viimeiseksi malliksi tämän enkelimallin tuomaan rauhaa jokaisen jouluun. Malli on Aurellen blogista ja sen nimi on "Agnes Love". Kuvaa klikkaamalla pääset mallin sivulle.

Nyt lähdemme viettämään joulua siskoni luokse. Bloggailussa tulee pieni tauko, mutta nähdään taas pian! :)

tiistai 23. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 23. luukku

Yksi yö jouluun. :) Tämän päivän luukusta paljastuu The Prairie Schoolerin jouluinen malli. Kuvaa klikkaamalla pääset mallin sivulle. Joko alkaa jännittämään mitä joulupukki tuo huomenna? ;)

maanantai 22. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 22. luukku



Koska joulu on jo tosi lähellä, eikä ole enää paljoa aikaa pistellä ennen sitä, valitsin 22. luukkuun joulukoristemallin jota voi käyttää muissakin tilanteissa kun vain jouluna. Malli on The Cat's Whiskers Design Studion "Christmas Delight". Klikkaa jompaa kumpaa kuvaa niin pääset sivulle, josta mallin voi ladata.

Hyvää Joulua jo niille, jotka poistuvat netin äärestä. Täällä postaukset jatkuvat vielä Jouluaattoon saakka, jonka jälkeen tulee pieni tauko.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 21. luukku


Tämän päivän malli on The Drawn Threadin "Home For the Holidays". Mallikuvan pistelin tässä muutaman illan aikana ja siitä tuli aika kiva. :) Mallissa langat ovat Weeks Dye Worksin, mutta valitsin tilalle suurinpiirtein samoja sävyjä DMC:n langoista niin että WDW:n 1276 langan korvasin DMC 500:lla, WDW 1271 -> DMC 938, WDW 1331 -> DMC 815. Helminä reunassa Gütermannin 1030 (ostettu ihan askartelukaupasta eli eivät ole "virallisia" kirjontahelmiä), kuusissa Mill Hillin 165, 557 ja 123. T'ämän ehtii pistellä vielä ennen joulua. :) Klikkaa kuvaa niin pääset malliin.

lauantai 20. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 20. luukku


Tässä on hauska koristeidea joulukuuseen. Rakenna talo! :) Löydät mallin kun klikkaat jompaa kumpaa kuvaa. Tämä vaikuttaa aika hauskalta projektilta.

perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 19.luukku

Tämä pieni enkeli tuo iloa ja rauhaa kaikille. Mallin nimi on Rejoice ja löytyy www.gloria-pat.com sivuilta. Klikkaa kuvaa avataksesi mallin.

torstai 18. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 18. luukku


Näin tämän Echevetten blogissa ja jysähti ihan kunnolla. Tämä on ihana! :) Kuva on Le Blog de Clo-blogista, Clo on pistellyt tämän mallin ja viimeistellyt kauniiksi tyynyksi. Kuvaa klikkaamalla pääset Echevetten blogimerkintään ja sieltä klikkaa taas kuvaa niin pääset malliin.

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Blogi 1v tänään! Kuka voitti arvonnassa...?

Arvonta on nyt suoritettu ja onnellinen (ainakin toivottavasti :)) voittaja on
Koska sain niiiiiin monta onnitteluviestiä ja kivaa kommenttia niin päätin arpoa toisen pienemmän yllätyspaketin ja sen voittaa
Onnea molemmille!
Yritän saada paketit matkaan mahdollisimman pian, mutta jouluhässäkän ja muiden kiireiden vuoksi saattaa hieman kestää. Koettakaa malttaa, paketit tulevat kyllä. :)

Joulukalenterin 17.luukku


Joko on lahjat paketoitu? Tässä olisi yksi lahja ja valmiiksi paketissa. :) Malli on Bonheur de Brodeusesilta. Klikkaa kuvaa niin pääset sivulle josta malli löytyy, klikkaa sieltä kuvan alta "clic clic ICI" niin malli avautuu.

tiistai 16. joulukuuta 2008

Kiva päivä ja toinen inspiroitunut ristipistoystävä

Pirjo blogista Piken pistelyt lähetti minulle yllätyspaketin. Hänellä oli blogissaan arvonta 5000 kävijän johdosta ja olin lähimpänä 5000:tta kommentillani. Paketti oli aivan valtavan ihana! Sieltä löytyi suklaata, Janlynnin Celestial Santa joulukoristepakkaus kehyksineen kaikkineen, kaksi ihanaa ristipistomallia joissa on lampaita (Pike taisit käydä blogissani kurkistelemassa mistä tykkään ;)), pieni neulottu sukka, joka on suloisin pieni koriste jonka olen nähnyt ja vielä ihana pistelty tyyny. Ja tietysti unohdin ottaa kuvan tyynyn taustakankaasta, jossa on myös lammas! :) Aarteita, aarteita! Voit käväistä katsomassa tyynyä Piken blogissa jossa näkyy myös se kiva taustakangas, täältä se löytyy. Minulla oli kiva päivä töissä ja kun tulin kotiin niin kotona odotti tämä paketti, täydellinen päivä eikös vaan? Tai no jos olisi vielä ollut lomapäivä ettei olisi töissä tarvinnut käydä ollenkaan niin olisi ehkä ollut vielä vähän täydellisempi. :D


Joulukalenterini on inspiroinut myös Ellin pistelemään yhden mallin. Hän pisteli Fa La La:n, joka löytyy luukusta 11. Tykkään hänen valitsemastaan kankaasta, se tuo hienosti värit esiin. Klikkaa kuvaa niin pääset katsomaan kuvaa paremmin hänen blogissaan Sisiliskokset.



Joulukalenterin satoa


Ensimmäinen joulukalenterista löytyneellä mallilla pistelty työ tuli vastaan Rantapuikon blogissa. Klikkaa kuvaa niin pääset katsomaan isompaa kuvaa hänen blogistaan. Hän ei ole moneen vuoteen pistellyt ja sitä ei kyllä huomaa. Eikö olekin hieno! Kiva että joulukalenteristani on löytynyt malli, joka on inspiroinut aloittamaan ristipistoilun uudestaan. Tuli tosi kiva olo kun luin Rantapuikon kirjoituksen hänen blogistaan. Malli on luukusta 9.

Muistathan käydä osallistumassa Blogini synttäriarvontaan täällä. Tänään on viimeinen päivä osallistua! :)
Poro, jonka kuvan laitoin tänne sunnuntaina, päätyi joulukorttiin ja matkalle kauas kauas. En vaan sitten muistanut taaskaan kuvaa ottaa valmiista kortista, joten toivottavasti vastaanottaja ottaa. Aina niin innoissani pakkaan noita paketteja ja kuoria että unohtuu kuvata kaikki. :)

Joulukalenterin 16. luukku

Tämä on uusi malli, jonka näin eilen. Malli on Solaria Gallerystä. Mallin saadakseen pitää vastata joko pariin kysymykseen tai kasata helppo palapeli. Klikkaa kuvaa, klikkaa "Click here for Solaria's Christmas Giveaway" ja valitse Quiz tai Puzzle. Toivottavasti tykkäät tästä 16. päivän ilmaismallista. :)


maanantai 15. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 15. luukku

Näit hänen "siskonsa" kymmenentenä päivänä ja kun tänään on aika avata luukku 15 sieltä paljastuu kaunis punapukuinen Jouluenkeli. Tämäkin malli on alunperin Lavender & Lacelta ja löytyi Told In a Gardenin sivuilta. Kuvaa klikkaamalla pääset lataamaan mallin.

sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Poro ja Joulumarkkinat

Sain tämän valmiiksi jo perjantaina, mutta viikonloppu vain hurahti ohi ja nyt vasta ehdin näyttämään kuvan täällä. Tämän poron malli on Daffycatilta ja kun näin mallin niin päätin pistellä tämän heti. Käytin vihreässä kohdassa DMC:n lankaa 904, koska minulla ei ollut mallissa pyydettyä 3051 lankaa.


Kävin Kuopion joulumarkkinoilla kaverin kanssa ja hauskaa oli. En kuitenkaan ostanut paljoakaan, pari joululahjaa ja miehelle tuoretta leipää (minulla on keliakia niin en löydä itselleni tuoretta leipää oikein mistään). Markkinoilta menimme muualle shoppailemaan ja löysin kivoja nuppineuloja. Nyt ei taida olla enää yhtään tekosyytä miksen tekisi pinkeepiä, joten varmaankin pitää kokeilla sitä piakoin. :) Lisäksi löytyi kivoja jouluisia nauhoja.


Kävimme myös mielestäni Kuopion parhaassa kahvilassa, Burts Cafeessa. Siellä on tosi hyvä valikoima gluteenittomia leivonnaisia. Minä nautin siellä blinin kylmäsavulohitäytteellä ja ihanaisen vadelma-suklaakakkupalan (jossa taisi olla vähän puolukkaakin kun oli niin hyvää, makeata, mutta kivalla "potkulla" :)). Nam nam!


Joulukalenterin 14. luukku


Kolmantena adventtisunnuntaina luukusta paljastuu lämpöiset lapaset. Mallin teksti: "Etait une fois une reine et son roi qui vivaient bien camouflés dans leurs moufles emmitouflés" tarkoittaa suurin piirtein suomennettuna "olipa kerran kuningatar ja kuningas, jotka elivät huomaamattomina, kietoutuneina lämpimästi lapasiin"... ja kappas kun kuvaa katsoo niin siinähän he ovat. :) Malli on Anne les petit croixin. Klikkaa kuvaa ja sivulle päästyäsi sama uudelleen niin saat tallennettua tai printattua mallin. Jos joku osaa suomentaa tekstin paremmin niin jätä kommenttia. Minun ranska on aika ruosteessa. :)

lauantai 13. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 13. luukku

Lauantain pieneksi pistelyksi avautuu luukusta 13 Christmas Wish, The Cross Eyed Cricketiltä. Klikkaa kuvaa ja sivulle päästyäsi saat ladattua mallin pdf:nä kun klikkaat mallin kuvaa.

perjantai 12. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 12. luukku


Tänään 12.päivä onkin sitten piparipäivä! :) Iloisen piparkakku-ukon löysin blogista Cross Stitch Happy. Klikkaa kuvaa niin pääset blogikirjaukseen, josta malli löytyy.
Sari blogista Sari knitting and stitching oli saanut vaihdossa hienoa piparkakkukangasta ja vinkkasin hänelle tämän ukon kaverista. Sari pistelikin siitä hienon koristeen, jonka voit nähdä täällä.

torstai 11. joulukuuta 2008

Jouluvaihto HeidiK:lle

Lähetin Lennun ristipistovaihtojen Jouluvaihdossa paketin HeidiK:lle. En muistanut ottaa kuvia muista kuin tästä ristipistotyöstä, onneksi Heidi otti, joten löydät lisää kuvia hänen blogistaan.

Ristipistotyö on Rico Designin Tonttupoika. Ristipistopakkaus sisälsi kankaan (ommeltu valmiiksi muotoonsa), langat ja kivan ripustimen yläreunaan. Lisäsin tekstin "Hyvää Joulua!", kirjaimet ovat Lizzie*Katen Baby Samplerista (löydät kirjaimet täältä kun klikkaat "This alphabet graph"-linkkiä).

Mukaan laitoin myös jouluisen kyltin, Belgialaista suklaata, Thread Heavenia, Madeiran sinistä metallilankaa ja kotkankynsisakset. Kiva että Heidi tykkäsi paketista. :)

Jouluvaihto on siis ohitse ja odottelen innolla seuraava eli Aakkosvaihtoa. Harmi että pitää odottaa maaliskuulle asti ennen lähettämistä... minä malttamaton... :)

Joulukalenterin 11. luukku

Päivän 11 mallin olet saattanut nähdä pisteltynä muutamassa blogissa. Tämä Fa La La! - malli on nimittäin saanut jo paljon ihailijoita ja minustakin tämä on kerta kaikkiaan ihana. :) Malli on Plum Pudding Needleartsin ilmaismalli. Kuvaa klikkaamalla pääsen taasen malliin.

Käy muuten vilkaisemassa Gaynorin kiva blogiarvonta 12 days of Christmas. Hän arpoo kahdentoista päivän ajan jotain kivaa blogissaan. :)

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Joulukalenterin 10. luukku

Tämä suloinen Jouluenkeli on kymmenennen päivän yllätys. Malli on alunperin Lavender & Lacelta, löysin sen Told In a Gardenin sivuilta. Klikkaamalla kuvaa pääset sivulle, jossa voit valita missä muodossa lataat mallin (pdf/gif/tiff tai voit avata mallin nettisivulla ja printata suoraan siitä). Tämä on ollut minulla to-do-listalla jo vaikka kuinka kauan, mutta ikinä ei meinaa olla aikaa pistellä tätä.

Jos pistelet jonkun mallin jonka olet löytänyt minun joulukalenterista niin olisi kiva nähdä kuvia. Voit laittaa kuvan minulle tuosta sivupalkista löytyvään sähköpostiin niin postittelen tänne sitten kuvan ja kerron kuka sen pisteli. :)