My blog in English: Needle and some thread

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Pipopäivät ja vaaanha huivi

Tarvitsin itselleni pipoja niin niitähän piti sitten neuloa.
Ensimmäinen valmistui 18.1.2015, aloitin kyllä jo joskus viime marraskuussa, mutta jäi jostain syystä neulomati.
Suunnitelma oli tehdä löysä myssy, joka ei litistä hiuksia. Malli on omasta päästä, mallineule on kaksikerroksista helmineuletta.Syntyi siis "Helmi".


"Helmi"
Lanka: Garnstudio DROPS Karisma, väri 52, 100g (kaksinkertaisena)
Puikot: 6mm

Minulta puuttui perus musta pipo, ainoat mustat piponi olivat jotain mainospipoja. Satuin törmäämään "Snowtracks Cap"-malliin ja halusin neuloa siitä oman version. Tein pienimmän koon ja jätin osan mallikerrasta neulomatta, sillä minulla on pieni pää ja halusin tästä sellaisen että on tiiviisti päässä eikä jää tyhjää päälaelle. Klikkaa nimeä niin löydät mallin (englanniksi). Tämä valmistui 20.1.2015.


Lanka: Schachenmayer Extra Merino, väri musta, 100g (kaksinkertaisena)
Puikot: 3,5mm ja 4,5mm 

Sain toukokuussa 2012 valmiiksi tämän virkatun huivin. On vain ollut minulla töissä aseena ilmastointia vastaan, joten en ole muistanut kuvaa ottaa. Ihanan lämmin. :) Malli Garnstudion nettisuvuilta.


Lanka: Garnstudio DROPS Delight, väri 05, 200g
Virkkuukoukku: 3,5mm

Viimeisenä vielä kuvatus uudesta aloituksesta. Teen neuletakkia rakkaalle veljentytölleni Sunnyside-ohjeella (malli täällä). Eilen illalla sain tän verran aikaiseksi. Meni monta tuntia ennen kuin löysin mallin, johon olin tyytyväinen. :) Minä kyllä tartten uusia silmukkamerkkejä, nuo siniset ei ihan toimi niinkuin haluaisin...



Pitäkää ittenne lämpiminä pakkasessa. :)

 

perjantai 16. tammikuuta 2015

Beauty and the Beast-sukat

Olen Facebook-ryhmässä nimeltä Addicted to Sock Knitting. Ryhmässä tuli idea sukkaklubista, jossa langat kaivellaan omista varastoista, 12 kappaletta eli yksi joka kuukaudelle. Syntyi Knit-from-stash Sock Club johon Heatherly Walker tarjosi osallistujille neulemallit. Saamme mallit aina edellisen kuukauden viimeisenä päivänä Ravelryn kautta.

Ensimmäinen malli on nimeltään The Hornet (malli tulossa muille myyntiin Ravelryyn helmikuussa). Minun sukkani saivat nimen Beauty and the Beast-sukat sillä olen katsellut paljon tuota kivaa hömppäpoliisisarjaa neuloessani näitä. :) Ja koska toisesta sukasta tuli täydellinen (beauty) ja toisessa on hassu sininen "ylimääräinen" rivi nilkassa (beast). Silti upea kuten Jay Ryan TV-sarjan petona. ;)


Lanka: Schachenmayer/Regian Stripemania Color, väri:Leaves 6363
Lankaa meni n. 135g.

torstai 8. tammikuuta 2015

Peek-a-boo, guess hoo?

Vauhti jatkunut neulonnan osalta ja kävipä virkkuukoukkukin kädessä kun valmistui tiistaina "Peak-a-boo, guess hoo?"-pehmo.

Materiaalina jo tutuksi tullut Hjertegarnin Lima (väri 710), jota meni 50g, sekä 20g sekalaisia 7 veljestä lankoja. Kuviossakin toistan itseäni eli hunajakennoa jälleen kerran. :)



maanantai 5. tammikuuta 2015

... ja kämmekkäät samalla muotilla

Vau, mullahan on vauhti päällä! :D Koska hupusta jäi lankaa vielä reilut sata grammaa niin päätin tehdä vielä kämmekkäät. Nämä valmistuivat eilen illalla. Idean otin hupun hunajakennomallista ja pähkäilin neuloessa loput. Ehkä minä kirjoitan näistä mallinkin jos muistan mitenkäs minä nämä teinkään. ;)

Joten tässäpäs nyt ovat Honeycomb Mitts by Srinity:


(joku tarttis epätoivoisesti manikyyrin...)

Lanka: Hjertegarn Lima, väri 710 (langan oikea väri näkyy tässä kuvassa hieman paremmin kuin huppukuvissa)
Lankaa meni n. 45-50g.

 

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Honeycomb Hood vihdoinkin valmis!

Muutaman vuoden (aloitettu loppuvuodesta 2009) marinoitunut projekti sai vihdoin viimeiset silmukkansa ja valmistui. Hurja tää mun vauhti välillä. ;)


Malli: Honeycomb Hood (Patternfishiltä)
Lanka: Hjertegarn Lima, väri 710
Lankaa meni 230g

Huppuosan lipan tein omasta päästäni kun en tykännyt ohjeen lipasta.
Poimin huivin keskeltä 40 silmukkaa, yhden joka toiselta riviltä. Neuloin poimitut silmukat (oikea puoli). Nurjalla puolella neuloin nurin ja poimin rivin lopussa yhden silmukan huivin reunasta ja neuloin sen nurin. Käänsin työn ja jatkoin oikealla oikein nurjalla nurin poimien joka kierroksen lopussa yhden silmukan reunasta. Tasoneuletta neuloin 14 kierrosta, sen jälkeen ainaoikeata 5 kierrosta ettei reuna ala rullautumaan. Sen jälkeen päättelin silmukat löysästi.