My blog in English: Needle and some thread

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Blogilla uusi ilme :)

Sain vihdoin, koko sunnuntain tätä väkerrettyäni, blogin uuden ilmeen valmiiksi. Nyt on enemmän minun näköinen valmismallin sijaan.

Taustoista tietoa:
Vihreä tausta ja reunus Memory Makers-sivuilta Michelle Colemanin Bohemien Summer-paketista
Punainen tausta Rasberry Road Desingsin Gingerbread Memories-paketista
Kukkakuvio Shabby Princess Designsin Promise Collection-paketista,
samaiselta tekijältä myös kirjaimet otsikossa, ne ovat Two Soon-paketista.

Pientä viilausta vielä tehtävänä, mutta yleisilme alkaa olla jo kohdallaan. Olisi kiva kuulla mitä tykkäätte. :)

Sininen laukku siskolleni

Siskollani oli vähän aikaa sitten synttärit ja tein hänelle virkatun laukun lahjaksi. Itse virkkausosuuden tein jo kuukausia sitten, mutta ompelin vuorin vasta aiemmin tällä viikolla ennen kuin menimme käymään siskoni luona. Onneksi sisko tykkäsi laukusta, kysyi muuten että olenko tosiaan tehnyt sen itse. :)

Tässä kuva. Kuvassa näkyy myös kännykkätasku, jonka ompelin kiinni vuoriin.


torstai 28. elokuuta 2008

Loma-ajan käsityölama

Lomalla usein saan paljon käsitöitä aikaiseksi, mutta minulla on tällä kertaa käynyt päin vastoin. Jostakin syytä ei nyt oikein ristipistoilu maistu, varmaan siksi kun koko kesä meni Keijua pistellessä, ilmeisesti yliannostus siis syynä. :) Kaksi virkattua laukkua olen sentään saanut kostutettua ja muotoiltua, edelleen odottavat vuorikankaiden ompelua. Otan itseäni niskasta kiinni ja ompelen ainakin toisen tänään. Jos siinä samalla saisi lyhennettyä kaksista housuista lahkeet kun nekin ovat odottaneet sitä jo kuukausia...heh.

Yksi asia mikä on vienyt lomalla aikaa käsitöiltä on uusi läppäri. Olen siirtänyt siihen miehen koneelta kuviani ja muita materiaaleja ja yrittänyt tehdä järkevät hakemistot. Lisäksi olen etsinyt ilmaisia digitaalisia skräppäysmateriaaleja. Tarkoitus olisi uusia blogin ulkomuoto. Nyt vain on tullut ongelmaksi se että materiaalia on niin paljon etten osaa päättää millaisen ulkomuodon tekisin. :D Lisäksi pitää hieman tavata html-opaskirjaa että saan tehtyä mieleisen.

Tiedä vaikka vielä tänään saisin kuvia siitä laukusta tänne. :)

maanantai 18. elokuuta 2008

Uusia malleja... taas! :D

Yritin vastustaa alennusmyyntiä Heaven and Earth Designs-sivuilla, mutta lankesin viimeisenä päivänä! Ale loppuu siis tänään, joten pitäkää kiirettä jos mallit kiinnostaa. Ostin nämä kaksi mallia (kuvat linkkejä HAEDin sivuille):

Fairy Tea Party, taiteilija:Nancy Faulkner
Nämä kaksi pientä keijutyttöä pitämässä teekutsuja on kerta kaikkiaan suloinen kuva! Tulee ihan mieleen omat leikit lapsena. Muistatteko ne pienen pienet teekupit ja -pannut?


Snow and Feathers, taiteilija: Amanda Robbins

The Snow and Feathers vahva ja pysäyttävä. Pelkäsin että tässä on tosi paljon kimallekohtia, mutta ei itseasiassa olekaan yhtään. Tästä tulee tosi hieno.

perjantai 15. elokuuta 2008

Myynnissä ristipistolehtiä

Minulla on myynnissä kolme ristipistolehteä Huuto.netissä. Kuvat toimivat linkkeinä huutojen sivuille.

Cross Stitch Favourites - joululehti:
World of Cross Stitching nro 120:

Flower Fairies vihkonen:

Kirjanmerkkejä ja printti

Annie Rodrigue on yksi taiteilijoista, joiden teoksia on ristipistomalleina Heaven and Earth Designsilla. Menin Annien Etsy sivuille ja löysin nämä kivat tuotteet. Minulla on sekä"The Perfect Poison" että "Little Red Riding Hood" myös ristipistomalleina. Tykkään Annien tyylistä! :) Toimitus oli muuten todella nopea.



Ihania lankoja!

Kävin tänään ystäväni kanssa kaupungilla ja koska molemmat tykätään neulomisesta (ja langoista) niin kävimme parissa lankakaupassa... totta kai! Molemmissa oli lankoja alennuksessa ja ostettiinkin sitten niitä jonkin verran. :) Oli kivaa olla liikenteessä toisen lankapöhkön kanssa. :D Tässä saalista:

Lanka: Soon (valmistaja kai Grønhøj Garn, vyötteestä puuttuu valmistajan nimi)
55% puuvillaa, 45% akryyliä
ja Cotton Sport, valmistaja Idena, 65% puuvillaa, 35% akryyliä
Näistä tuleepi joskus mahdollisesti monivärisiä, virkattuja laukkuja. Kivoja värejä, eikös?


Lanka: Bamboo, valmistaja Katia
60% bambua, 40% puuvillaa
Tämä on ihanan pehmeää lankaa ja väreistäkin varmaan voisi päätellä että näistä teen vauvajuttuja. Ehkä peiton.

Ja sitten kun vielä löytäisi aikaa neuloa...

tiistai 12. elokuuta 2008

Postin tuomaa

Tällä viikolla on tullut paljon kivoja juttuja postissa. Eilen saapui Stitchopoly-peli. Se on juuri sellainen kuin kuvittelinkin. Harmi kyllä kaksi pelimerkkiä oli rikki, joten jouduin ottamaan yhteyttä myyjään. Toivottavasti saan uudet tilalle. Pelimerkit on hauskoja: "pahvinen" lankapuola jossa on lankaa, lankavyyhti, kirjontakangas kehyksissä, sakset, lankapallo ja langankatkaisija. Mieheni on kyllä ihana kun lupasi pelata sitä minun kanssa. :)

Tänään saapui vihdoinkin Cross-Stitch & Needlework-lehti, jonka tilasin eBaysta tämän Nora Corbettin mallin, Halloween Fairyn vuoksi. Tarkoitus onkin nyt tilata kiva kangas ja langat siihen. Tästä tulee tämän syksyn projekti.

Ihana-lehtikin tuli tänään. Sitä on aina mukava lukea, saa uusia ideoita pienempiin projekteihin. Ja kaiken päälle saapui Ikean kuvasto, joten minulla onkin sitten paljon luettavaa, katseltavaa, suunniteltavaa ja haaveiltavaa. :) Kävin nuo läpi vain kevyesti selaten sillä minulla ei ole ollut tänään enempään aikaa. Käytiin miehen kanssa ulkona syömässä ja katsomassa uusin Batman-elokuva. Se oli hyvä, mutta toooosi pitkä. Jos olet sen menossa katsomaan niin varaudu siihen että takamus puutuu suurin piirtein puolivälin paikkeilla. :D

Giveaway Lilan blogissa

Lila Tuellerin blogissa on arvottavana ihana laukku! Käy osallistumassa arvontaan:


keskiviikko 6. elokuuta 2008

Two Hearts valmis ja kehyksissä

Sain häälahjan valmiiksi. Muutin mallia hieman, jätin osan kirjoituksista ja pinkit helmet pois ja käytin kimallekohdissa Petite Braid-lankaa. Sain tämän kehyksiin äsken ja tältä se nyt näyttää. Toivottavasti hääpari tykkää! Malli on Barbara Ana Designsin "Two hearts, one love".


Little Suzy's Zoo seinäkoristeita

Ostin Wallies-seinäkoristeita Little Suzy's Zoo teemalla. Ostin kaksi pienempää pakettia irtokuvia, jotka voi tällätä seinälle, puu- tai lasipinnalle ja melkein mihin vain ja isomman, jonka voi laittaa seinälle. Nämä on tosi söpöjä ja tulen varmaan noita pienempiä käyttämään ainakin korteissa.

maanantai 4. elokuuta 2008

Suunitelma B

Kun huomasin etten saa Keijua ajoissa valmiiksi, aloitin Suunnitelma B:n tekemisen. Eli mallin "Two hearts, one love" Barbara Ana Designsilta. Jatkan Keijua häiden jälkeen ja annan sen hääparille sitten myöhemmin.

WIP QS White Rose Fae 3.8.2008

Piti luovuttaa sillä en saa tätä mitenkään valmiiksi 8.8. mennessä. On liikaa langan vaihtoja ja erillisiä pistoja jäljellä, joten on todella hidasta pistellä. Mutta tässä kuitenkin kuva Keijusta eiliseltä.