My blog in English: Needle and some thread

tiistai 27. lokakuuta 2009

Vihdoinkin ihan oikeita pistelukuvia! :)

Koska olen tosiaan niitä vaihtoja ja joululahjoja sun muuta tehnyt niin kuvia ihan minun tekemistä jutuista on ollut täällä viimeksi ikuisuus sitten. Nyt sain kuulla että SBBC synttärivaihdossa Sondalle lähettämäni paketti oli päässyt perille joten TADAA kuvia! :D
Pistelin Sondalle Bent Creekin "Christmas Row"-mallin ja viimeistelin sen pehmustetuksi seinäkoristeeksi.


Sonda tykkää joulusta, joten vaikka hänen synttärinsä ovatkin syysaikaan niin ajattelin tehdä hänelle jotain jouluista. Kiva että hän tykkäsi tästä. :) Pistelin mallin jollekkin tuntemattomalle pellavalle, noin 30ct tiheydeltään, ja viimeistelyyn käytin punaista pellavaa. Laitoin pakettiin mukaan kankaita viimeistelyyn, palan pellavaa pistelyyn, suomalaista suklaata, kissakoristeen, Bent Creekin mallin, sakset joissa on Sondan lempivärejä pinkkiä ja sinistä sekä kolme juttua langoille joita englanniksi kutsutaan thread holdereiksi, mikä lie sitten suomenkielinen sana niille.
Ja kuten aina tämän saman pään kanssa käy niin koko paketista en kuvia muistanut ottaa, joten tässä kuva Sondan blogista.


Osana uutta (ja toivottavasti paljon antoisampaa) tulevaisuutta ja työtä aloitin yrittäjäkurssin viime viikolla. Paljon on tullut uutta asiaa tietoon ja sitä enemmän tietää ettei oikeastaan tiedä vielä paljon mitään! :D Minulla ja kaverillani on yritysidea ja katsotaan saisiko silla pohjalle ihan oman yrityksen sitten perustettua, aika näyttää. Kurssi vie pari iltaa viikossa ja sen lisäksi pitää tehdä etätehtäviä, joihin menee jonkin verran aikaa. Kuitenkin yritän ehtiä vielä pistellä ja ommella ja neuloakin! :) Uusimmassa Novitassa olis kiva tunika Purosta ja olisi varmaan jo puikoillakin, mutta kaskas kun juuri ne kuutosen puikot minulta puuttuvat (on varmaan kaikki muut väliltä 3 ja 10... heh) niin en ole vielä päässy aloittamaan.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Messusaalista ja tatuleerausta

Viimeksi paljastin itsestäni suuria salaisuuksia... no ehkä ennemminkin jotain hassuja juttuja, mutta vieläkään ei ole mitään käsityökuvia näyttää vaikka valmista on tullutkin. Yksi on nimittäin matkalla Ameriikan yhdysvaltoihin ja siitä kuvia vasta kun tiedän että paketti on perillä, toinen on matkalla Hollantiin ja kolmas pukin konttiin. Mitäs mä sitten näyttäisin... no vaikka mun uusia hankintoja. :D Kävin Oulussa käsityömessuilla ja siellä törmäsin moneen tuttuun. Hassua sinänsä kun en edes täällä kotoseudulla törmää joulumarkkinoillakaan yhtä moneen. :) Oonkin ilmeisesti saanu hyvin tutustutettua itseni Oupsilaisiin. ;) Kiva oli nähdä ja katsotaan sitten marraskuussa kehen törmään Tampereen messuilla. Jos olet sinne tulossa ja haluat kuunnella hetken mahottoman puheliasta savolaista niin teeseura kelpaisi. :) Lennu muuten sen verran korjaan sitä viimeksi mainittua karjalaisuutta että sitä on minussa puolet eikä neljäsosa kuten muistelin eli leppoista savolaisrupattelua tulee siis puolikkaan karjalaisen vauhdilla. :D

Messuilta mukaani tarttuivat nämä. Minä oon niin mahottoman huono muistamaan mistä ostin mitäkin, että kaikki ostopaikat eivät ikävä kyllä kuvasta löydy. Mutta tein tämmösen kuvatuksen selostuksineen ostoksistani, klikkaa kuvaa niin näkyypi paremmin kirjoitukset. Pari juttua puuttuu kun ovat menossa lahjoiksi.

Vielä pitää näyttää lähikuva noista Virkkukoukkusen rintamerkeistä kun ne on niiiin ihania. :) Toinen on nytkin rimpauksilla (=rinnuksilla) keikkumassa. Minulla on semmoinen fiilis että Tampereella pitänee ehkä ostaa ihan joku heidän kivoista laukuistaankin...

Minulla ei ennen ollut kotona printteriä kun pystyin muualla printtailemaan tarvittavat, mutta nyt sitten hankin oikein monitoimilaitteen (siskoni mielestä kuulostaa keittiövekottimelta). Tämä ei siis enää ole messuostoksia vaan ihan tuolta Kuopion Prismasta hain. :) Vekotin sisältää skannerin, kopiokoneen ja printterin. Oikein veikeä vehje ja parin testitulostuksen/skannauksen perusteella ihan toimiva peli. Nimeltään Canon Pixma MP630. Suurin homma sen kotiin tuotuani oli tehdä minun käsityöpöydälleni sille tilaa. Muistatteko tämän postaukseni käsityöpöydästäni? Vekotin on nyt siinä missä ennen oli suklaata ja keskeneräisiä töitä. Sama suklaa on kyllä kadonnut jo ajat sitten, mutta kuten uudesta kuvasta huomaatte niin on sielläkin namusia, nimittäin Mrs Bridges-merkin Blueberry&Rasberry vanhanajan mallisia kovia nameja, ihania! :P´ Pöydällä ei nyt ole enää niin paljon tilaa kuin aiemmin ja ei se ihan yhtä siistikään ole, joten en laita kuvaa koko pöydästä tällä kertaa...heh.

Sitten pienellä aasin sillalla seuraavaan kuvaan. Käsityöpöydälläni ei yleensä ole punaista Bepanthen-voidetta, Elmu-kelmua ja ihoteippiä, jotka nyt kuvassa näkyvät. Niille on nyt hetkellinen tarve kun kävin torstaiaamuna lunastamassa mieheni antaman syntymäpäivälahjani eli tatuoinnin. Ja kuten joku jo arvasikin niin lampaitahan sinne minun nilkkaan nakuteltiin, tai tatuleerattiin niinkuin minä asian ilmaisen. :) Tämä kuva on otettu samana iltana kun tatuointi tehtiin, joten varsinkin tuo valkoinen lammas näyttää että olisi keritsemisen sijaan kynitty... Laitan uuden kuvan kunhan tatuoitu alue on parantunut ja värit tasaantuneet. Olen aikas tyytyväinen lopputulokseen ja uskon ettei minua sitten mummonakaan harmita nilkassa olevat lampaat. Yrittäkää päästä yli siitä järkytyksestä että minun kinttuni ovat kesän jälkeenkin valkoiset kuin lakana! :D

Lisäys hetkeä myöhemmin: Tuossa äsken puhdistin tatuoinnin ja otin kuvan ennen kuin laitoin Bepanthenea. On aika punertava vieläkin, mutta hyvin on lähteny paranemaan. Tämä kuva on vähän tarkempi kuin tuo edellinen, näyttää enemmän siltä miltä oikeastikin näyttävät.


maanantai 12. lokakuuta 2009

Tunnustus blogilleni sekä 7 asiaa joita ette ehkä minusta vielä tiedä

Ensiksi haluan kiittää kaikkia ihania ihmisiä, jotka ovat rohkaisseet ja piristäneet minua ihanilla kommenteilla työni menetyksen jälkeen. Sain työnantajaltani sellaisen myönnytyksen että 2kk:n irtisanomisaikana minun ei tarvitse mennä työpaikalle vaan voin käyttää ajan omien asioideni hoitamiseen. Varsinainen työttömyys alkaa siis joulukuun alussa. Nyt voin jo paremmin kun alkujärkytys on mennyt ohi ja osaan jo ajatella asioiden myönteisiäkin puolia. Ystävistäni, teistä kaikista ja käsitöistä saan voimia ja piristystä. Halauksia!

Sain kivan tunnustuksen Kirsiltä. Tunnustukseen liittyy myös haaste kertoa itsestään seitsemän asiaa joita muut eivät vielä tiedä.

Sinänsä tämä on minulle aika hankala tehtävä sillä yleensä höpöttelen kaikki asiani julki vaikka bussipysäkillä istuvalle mummolle niin ei paljoa "salaisuuksia" ole. :D

1. Pienenä halusin että kolmas nimeni olisi Tuulia eikä Tuulikki, koska meidän lähellä asui ilkeä tyttö, jonka nimi oli Tuulikki. Nykyisin nimi ei enää vaivaa. :)
2. Minulla on aina pieni pelko että menetän ystäväni, koska lukioaikana parhaat ystäväni tekivät minulle todella ilkeän tempun hylkäämällä minut ilman että vieläkään tiedän syytä. Pieni piru päässäni sanoo että oli siihen syy oltava ja että se vieläkin on olemassa ja saatan kohdata saman kohtalon. Onneksi järki kuitenkin voittaa pirun ja luotan että hyvät ystäväni pysyvät, koska he pitävät minusta sellaisena kuin olen, vikoineen kaikkineen. :) Halaus ystävilleni (myös teille täällä blogimaailmassa tapaamilleni).
3. Tämä ehkä saattaa olla joillekin jo tuttu asia, mutta nyt kun menetin työni niin harkitsen todella vakavasti alanvaihtoa. Yritän kääntää tämän huonon jutun elämäni parhaaksi tilaisuudeksi tehdä se muutos josta olen pitkään haaveillut.
4. Kirsin tunnustuksista yksi passaa minullekin eli se että ärsyynnyn jos toinen ihminen on liian hidas. Ehkä se johtuu siitä että itse menen vauhdilla sekä puhumisessa että asioiden päättämisessä niin odottelu ei ole vahvimpia puoliani.
5. Lähdin 19-vuotiaana au pairiksi hetken mielijohteesta. Luin sunnuntai-Hesarista ilmotuksen, mietin minuutin ja soitin ilmoituksen yhteyshenkilölle. Seuraavana päivänä ilmoitin perheelleni lähteväni parin viikon päästä Itävaltaan puoleksi vuodeksi. En ollut siihen mennessä käynyt ulkomailla (paitsi Haaparannassa) enkä ollut koskaan matkustanut lentokoneessa.
6. Olen hyvä nippelitiedoissa ja trivial pursuitissa. Luen paljon ja tietyt jutut jäävät päähäni vaikkei niillä ole mitään järkevää käyttötarkoitusta elämässä. Joskus mietinkin että päässäni on niin paljon "turhaa" tietoa että sinne ei mahdu välillä mitään järkevää, olenkin luonteeltani vähän kuin hajamielinen professori. :D
7. Minulla on vilkas mielikuvitus ja joskus hihittelen itsekseni keksimilleni jutuille. Sanomattakin lienee selvää että keskellä Kuopion toria yksinään hihittely saattaa herättää ihmetystä muissa ihmisissä. :) Nytkin hihittelen itsekseni tätä kirjoittaessani, mutta mieheni on siihen jo tottunut. ;D

Jatkan tätä haastetta seuraaville blogiystävilleni: Vattumato, Heidi, Lennu, Mustikka, Illinkilli, Makepeace ja Ulla. Mutta en minä pahastu jos ette halua paljastaa sielunne syövereitä. :)

Säännöt:
1. Kopioi kuva ja liitä blogiisi
2. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen
3. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
4. Anna tunnustus seitsemälle
5. Linkitä nämä blogissasi
6. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta

torstai 1. lokakuuta 2009

Syysvaihto ja huonoja uutisia

Ristipistoilijat-blogin syysvaihdossa sain Jaanalta hienon syksyisen koristetyynyn. Kiitos Jaana! Tykkään siitä tosi paljon. :) Piristi tätä muuten aika rankkaa päivää. Pitääkin naputella uusi naula koristehyllyn päähän tätä varten.

Minä sain pistellä Minnalle, jolle olenkin kerran aiemminkin pistellyt kun hän voitti blogini arvonnassa. Pistelin minineulatyynyn, mallina Cindy Mae Designsin "Halloween Quaker Ornamens"-malleista kurpitsa ja reunoille pistelin pieniä karkkikuvioita. Pistelty yhdellä langalla yhden yli 30ct pellavalle. Alapuoli on oranssia kangasta.


Tänään on ollut enemmän aikaa kuin normaali torstaina sillä sain tänään tietää että menetän työpaikkani. Sain lähteä kotiin ja mentiin miehen kanssa käväisemään miehen porukoitten mökillä, jonka rannassa nappasin tämän syksyisen kuvan. On ollut tosi rankka päivä ja itku herkässä. Pitänee vaan alkaa katsomaan eteenpäin ja suunnitella muuta tilalle. Onneksi on tuota varastoa niin ainakaan ei käsitöiden tekoa tarvitse lopettaa kun tulot pienenee... heh, mustaa huumoria rankkana päivänä.