My blog in English: Needle and some thread

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Lomasuunnitelmia ja yksi valmis pistely

Neljän viikon kesäloma alkoi eilen ja pää on täynnä ristipisto-, ompelu-, virkkaus- ja neuleprojekteja joita olisi nyt aikaa toteuttaa. Mutta ihan ensimmäinen projekti jota alamme toteuttamaan on makuuhuoneen ja eteisen tapetointi. Se on ollut suunnitelmissa jo kauan (parisen vuotta...) ja nyt kun sille on aikaa niin äkkiä tekemään ennen kuin taas jää. Kohta siitä lisää, ensin vähän ristipistoja. Lilian Kok suunnitteli kauniin rasiankannen Violariumin ristipistoviikonloppuun osallistuneille. Sain sen vihdoin viimeisteltyä nyörillä ja annoin syntymäpäivälahjaksi äidilleni. Sisälle laitoin hedelmäkarkkeja ja mukana annoin vielä hauskan enkelin, jonka sisälle voi laittaa kynttilän palamaan.


Eilen käytiin kaverini kanssa kiertämässä Kuopion tapettikauppoja ja löytyi vihdoin kivat tapetit sekä makkariin että eteiseen. Kaikki ovat Sanduddin mallistoista. Makkariin tulee ikkunaseinälle ruskea tapetti ja muille seinille vaalea tapetti, jossa on ruskealla lehtikuvio. Molemmat ovat Sanduddin "Hopealehti"-mallistosta.

Eteisen seinälle valitsin tapetin "Isoäidin aikaan"-mallistosta. Malli on alunperin vuodelta 1874 ja on nyt uudelleen tuotannossa. Halusin vähän punaista piristämään harmaata eteistä (seinissä on harmaa puolipaneeli), mutta en mitään räikeää, koska tarkoitus on myydä asunto parin vuoden sisään ja en halua säikyttää ostajia jo heti eteisessä. :)

Tässä kuvia tämän hetkisistä tapeteista. Ovat niin kamalia että ymmärtänette miksi haluan uudet. :) Tämmöinen löytyy makkarin seinistä ja on ihan rispaantunutkin jo.

Tämä kauhistuttava, kumimainen pinta päällystää eteisen seiniä. En ymmärrä miksi tämmöistä on seinille heitetty alunperinkään, mutta ehkä 80-luku selittää asiaa jotenkin... :D


Ennen tapetointiurakan alkamista lähdemme kuitenkin pikku reissulle huomenna aikaisin aamulla. Käymme veljeni ja hänen morsmaikkunsa luona Hämeenlinnassa ja samalla reissulla varmaankin Särkänniemessä ja Valkeakoskella asuntomessuilla jos ehdimme. Palailemme viikonloppuna ja sen jälkeen vetäisemme remonttihaalarit päälle ja alamme sotkea liisterillä. Toivottavasti lopputuloksena on nätit seinät. :) Käsitöitä ei tule varmaan tällä viikolla tehtyä muuta kuin tänään, joten blogikin päivittyy sitten seuraavan kerran ensi viikolla (ellen ehdi saada yhtä virkkausjuttua tänään valmiiksi, laitan kuvia illalla jos valmistuu).

4 kommenttia:

gloriosa kirjoitti...

Hyvää kesälomareissua sinulle! Itselläni alkaa taas työt(tosin vain kolme viikkoa ja sitten lomautusta viikko jälleen), mutta kuitenkin palkallinen kesälomani alkaa loppua. Nyyh:)
Kauniita tapetteja olet valinnut, pidän erityisesti tuosta ruskeasta lehtikuviosta. Se on todella kaunis.

RANTAPUIKKO kirjoitti...

Oikein hyvää kesälomaa. Saipa äitisi ihanan lahjan. Kauniita tapeetteja olet valinnut.Työniloa remonttihommiin=D

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihana tuo pikkurasia! Kauniita tapetteja. Erityisesti ihastuin tuohon teidän tulevaan makuuhuoneen tapettiin, vaikken yleensä niin ruskea-fani olekaan. Se näyttää tosi kivalta!

MysteryKnitter kirjoitti...

Tyrmäävän upeat tapetit!