My blog in English: Needle and some thread

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Täällä ollaan mutta auts...

Halusin kertoa että täällä ollaan vaikka blogin onkin viettänyt hiljaiseloa. Minulla on ollut todella kipeät sormet ja ranteet jo viikkojen ajan, joten en ole saanut pisteltyä taikka tehtyä muitakaan käsitöitä. :( Tällä viikolla olen käynyt jo kahdesti lääkärillä ja nyt alkoi viikon mittainen sairausloma. Toivon todella että se auttaa ja kivut loppuvat. Olisi kiva päästä taas tekemään käsitöitä. Sain lääkäriltä ajateltavaksi sellaisen asian että käteni eivät luultavimmin kestä nykyistä työtäni vaan minun on pakko alkaa ajattelemaan muita mahdollisuuksia jos haluan välttää nivelrikon. Ei ollut kivaa kuultavaa, mutta olin iloinen että tämä lääkäri otti asiat vakavasti. Yksi pieni pistely pitää tulevalla viikolla viimeistellä, teen sitä vähän silloin ja tällöin ettei sormet rasitu liikaa.


Seuraavan viikon siis lepäilen ja parantelen käsiä. Samalla toivon että räntäsateet häipyvät ja kevät tulee takaisin. Ostin nimittäin uusia juttuja pihallemme ja myös etuoven katokseen kivat metallituolit ja -pöydän. Ja odotan innolla että viime kesänä istuttamani kasvit nousevat ja kasvavat, toivottavasti vähän paremmin kuin viime kesänä. :)

6 kommenttia:

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Pikaista paranemista!

Anonyymi kirjoitti...

Itku sentään. Ei kuulosta yhtään kivalta. Aikoinaan lähdin yhdestä työpaikasta, koska minulta alkoi hajota ranteet.

Tsemppiä käsien paranteluun! Kyllä se kevät tuolta tulee =)

Neili kirjoitti...

Toivottavasti saat apua käsiisi.

Kirsi kirjoitti...

Kurjaa! Mutta nyt vain peukut pystyyn, että lepo sitten auttaa ja, että ainakin jollain aikavälillä löytäisit uuden työn. Minäkin olen silloni nuorena joutunut vaihtamaan työpaikkaa, kun ihotautilääkäri suorastaan kielsi minulta kahvilassa työskentelyn (rahan käsittely + koko ajan käsien kastelua (pöytien pyyhkiminen ym.)

Katri kirjoitti...

Toivottavasti kädet tuntuvat jo paremmilta, kiva, että lääkäri suhtautui asiaan oikealla tavalla!

MysteryKnitter kirjoitti...

Get well soon!