My blog in English: Needle and some thread

torstai 21. heinäkuuta 2011

Blogin kesäloma

Kuten otsikko sanoo on blogini tainnut olla kesälomalla huhtikuusta asti. :) Käsitöitä olen tehnyt jonkun verran, mutta blogiparka on joutunut ihan yssiksein olemaan. Nyt siihen tulee muutos ja näytän kerralla mitä kaikkea tässä välillä olen saanut aikaiseksi.

Olen osallistunut pariin vaihtoon. Viimeisimmäksi osallistuin Yahoo-ryhmän Mailart-vaihtoon, jossa teemana oli yksivärisyys. Pistelin Marjalle kuoren, jossa käytin punaista liukuvärjättyä lankaa. Pistelin kuoren yhdellä langalla yhden yli. Mukaan lähti kaikenlaista punaista. :)
Tässä kuori edestä:


Ja tässä takaa:


Sain ihanan vadelmaisen punaisen kuoren Paulielta Hollannista.

Sitä ennen osallistuin Bling bling-vaihtoon.
Pirjo ei kauheasti tykkää tilpehööristä ja bling bling-koruista, joten halusin pistellä hänelle jotain käytännöllistä. Niinpä pistelin P niinkuin Pirjo kimaltelevalle kankaalle, kimaltelevalla langalla ja päällystin kankaalla muistitikun. Muistitikulle tallensin ilmaismalleja, joita olen keräillyt omalle koneelleni.

Minä sain Bling blingiä Outilta. Ihanan, upeasti viimeistellyn rasian, jossa oli sisällä pieni sievä rintaneula. Hassu yhteensattuma oli, että Outi käytti vaihdossa samaa kangasta kuin minä. :) Kiitos Outi, nämä ovat niiin ihania bling bling-juttuja. :)


Ristipistoileva ystävämme Kirsi on kärsinyt selkäkivuista jo pitkään, joten pistelimme yhdessä lohtupeiton, johon pistelimme Kirsin lempihahmoja eli pöllöjä. Minä pistelin peittoon tämmöisen pienen töllistelijän. Pöllö  on ilmaismalli ja heti kun muistan mistä sen löysin niin lisään linkin. Koko peittoa voi käydä ihastelemassa Kirsin tai Ressun (Ressu kokosi peiton serkkunsa kanssa) blogeissa.

Saattoi nyt unohtua jotain, mutta täydentelen tässä sitten myöhemmin. Huomenna alkaa kesäloma, joten saas nähdä ehtisikö sitä vaikka jotain käsitöitä tehdä enemmänkin. :) Suurin osa kesälomasta vierähtää Oulun seudulla, joten ainakin tapaan ihania käsityöystäviäni loman aikana.

7 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Kauniita kirjekuoria ym mukavaa. Iloista kesälomaa!

Ulla kirjoitti...

Olipas kaikki saamasi ja pistelemäsi jutut tosi kivan näköisiä! Mekin lähdeetään ensi viikolla pariksi yöksi Ouluun miehen ja pojan kanssa. Hailuodossakin olisi taas tarkoitus käväistä.

Anonyymi kirjoitti...

Pitäähän bloginkin saada pitää lomaa :) Rattoisaa Oulun reissua.

kissankello kirjoitti...

onpas kauniita kirjekuoria :)
muistitikkujuttu oli mahtava keksintö,ladata pistelymallia siihen, ei olisi mulla ikinä välähtänyt:)

Lumiruusu kirjoitti...

Niin kaunis tuo pistelemäsi kuori jälleen,minullahan on se tekemäsi Assisi-kuori aarteena :)

Kivat tuulimyllyt sait vaihdossa !

Tikun koristaminen rp.työllä oli luova idea-niin kiva siitä tuli.

Sini Helmi kirjoitti...

Aivan ihanan kuoren olet pistellyt!!! Ja ihania ovat muutkin jutut!

Erittäin nautinnollista lomaa :)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Hee, elonmerkki :D! Kivan, ilmeikkään pöllön pistelit.
- Juu, lomailu on aina paikallaan, varsinkin tämmöisissä vapaaehtoisissa jutuissa :D.