My blog in English: Needle and some thread

tiistai 14. lokakuuta 2008

Novita Talvi 2008 ihanuuksia

Novitan Talvi 2008 saapui vihdoin eilen. Taidan sukunimen vuoksi olla jälkimmäisessä postitusryhmässä sillä aika moni sai lehden jo perjantaina. Lehdessä on tosi monta kivaa mallia, joista osa tulee varmasti toteutettuakin. Virkattu hame, malli 17, on tosi hieno. Kuvassa mallilla tosin ei ole juuri mitään hameen alla, joten näkyypi aika kivasti läpi. :D En ehkä ihan noin rohkeasti lähtisi kylille eli vuorikangas tai alushame olisi must. Toinen idea johon ihastuin täysin on neulottu ja huovutettu hääkimppu, malli 22! Nyt taisi tulla SE OIKEA hääkimppu eteen. Ei tarvitse hätäillä kimpun kuivatusta ja säilymistä. :) Myös kuvan neulottu ja huovutettu keeppi, malli 25, olisi aika hyvä talvihäissä. Neulottu keeppihuivikin, malli 30, olisi aika tyylikäs.

Sukista tykkäsin neulotuista sukkasista, malli 50 ja malli 51, sekä Taijan suunnittelemista, Marttojen sukkakilpailun voittaneista, Bambumetsä-sukista, malli 11. Koristeista taasen hahtuvaisesta askareltu joulukuusi, malli 54, olisi hieno joulupöydän kruununa ja kranssi, malli 59, näyttäisi hienolta ulko-ovessa, jos vielä piilottaisi ledivaloja sekaan niin näyttäisi aivan mahtavalta.

Kun pakkaset tulevat olisi aika tyylikästä pukea päähän ihat pipo ja sormikkaat, malli 74, ettei vilu yllätä ja kainaloon samaa sarjaa laukku, malli 75. Huovutettu olkalaukkukin olisi ihana, malli 4. Pintaneuletakki, malli 85, tulppaanihihoineen on ihana, tästä mallista tuli varteenotettava vaihtoehto kun alan neulomaan itselleni neuletakkia tänä talvena.

3 kommenttia:

Mari kirjoitti...

No moi! Meidän sukunimi alkaa J:llä, ja meillekin se lehti tuli vasta maanantaina, että ei taida olla Novitan puolella mitään porrastussa noissa lähettämisissä. Itellalla vaan joskus tuppaa jäämään postit jakamatta ajallaan... ;)

Ihana, että löysit itsellesi hääkimpun! :)

Pike kirjoitti...

Ihana kimppu, tee ihmeessä se - on todella ainutlaatuinen. Tuskin maltan odottaa että näemme kuvia!!!

MysteryKnitter kirjoitti...

Tyrmäävän upea kimppu!