My blog in English: Needle and some thread

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Kiinalaista pistoilua

Eilen teki mieli tehdä joku pikku projekti ja aloitin ystäväni Kiinasta tuoman laukkukoristeen teon. Sain sen tänään valmiiksi ja annoin sen siskolleni piristykseksi. :) "Kangas" oli aika erikoinen, nimittäin muoviaidaa! Eipäs ole sellainen ennen vastaan tullut. Pieniä onkelmia meinasi olla kiinnitysnauhan asentamisessa, mutta vähän tein oman ratkaisun siinä ja hyvä siitä tuli. Tässä kuva koristeesta:

Olen saanut pari pikkuisen isompaakin työtä valmiiksi, mutta ne eivät ole vielä menneet perille vaihtoparille ja arvonnan voittajalle, joten niistä kuvia myöhemmin.

Jälkihöpinää: En muutes tiedä mihin tarkoitukseen kiinalaiset tämän olivat tarkoittaneet. Tuli vain mieleen että sen saa näppärästi kiinni laukun vetoketjuun -> laukkukoriste. :) Alkuperäisessä kuvassa toi nauha oli toisin päin, mutta en saanut mukana tullutta pientä metallirengasta viritettyä kukkaan, joten kiinnitin toisesta päästä ompelemalla. Lisäsin kuvan oton jälkeen vielä pienen kulkusen alareunaan niin kilisee mukavasti.

6 kommenttia:

gloriosa kirjoitti...

Ihana idea tuo laukkukoriste. Tuollaiset korvakorutkin olisi aika huomiota herättävät :)

Lennu kirjoitti...

Kiva idea ja söpö kukka :)

MariL kirjoitti...

Hauskan näköinen kukka. :)

vattumato kirjoitti...

Tosi kiva!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Sattuipas mukavasti, kun täällä "osui silmään" (?) tuo kiinalainen laukkukoriste... täytyypä ottaa vinkistä vaari...
- Mutta varsinaisesti tulin kiittämään sinua USKOMATTOMAN upeasta ja huolellisesti suunnitellusta ja valmistetusta Yksivärisestä Vaihdosta: ihana ja kaunis, kiitos, kiitos :)! - Käyn laittamassa kiitokset yhteiseen blogiin saman tien myös :D!

MysteryKnitter kirjoitti...

That is beautiful.