My blog in English: Needle and some thread

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Nasu-käsilaukku

Katselin tässä alkuviikosta Käsityökorin aletuoteita ja sieltä osui silmääni tosi sievä Nasu. Se on niiiin minun ystäväni tyylinen, että meni samointein ostoskoriin. Ja jottei ihan yksi tarttenu Nasun olla niin mukaan lähti myös Puh. Nasun pistelin heti kun se saapui ja sitten sain idean tehdä siitä laukun. Kävin ostamassa kankaat ja aloin miettiä minkälaisen tekisin. Aluksi mietin että tekisin kangaskassi-tyylisen, mutta sitten hoksasin että käsilaukkuunhan se Nasu tahtoo. Löysin Ottobren sivuilta kaavat kivaan kassiin, joten eilen illalla sitten leikkelin kankaat ja ompelin laukun kasaan. Tarkoitus oli antaa laukku ystävälleni syntymäpäivälahjaksi, mutta kun siihen on niiiin pitkä aika niin malttamattomana kävin viemässä sen hänelle heti. :D Meillä on ollut puhetta että opettaisin hänet ristipistelemään, joten sanoin että laukku on lahjan eka osa ja lisäksi opetan hänet pistelemään Nasun myös itse ja lupasin ommella siitä sitten laukkuun passaavan rahapussin. Ompelin laukun sisälle lenkin, johon kiinnitin karabiinin. Siihen voi kiinnittää avaimet etteivät huku laukun pohjalle. Nasusta tein laukkuun taskun. Tasku on ihan suorassa vaikka kuvassa näyttääkin ihan kuin olis aivan päin prinkkalaa. :)



13 kommenttia:

Päivi Väänänen kirjoitti...

Kiiiitosss, on nimittäin aivan ihana!!!! Mul on tuolla nurkassa nasukokoelma, mutta tämä laukku lähtee käyttöön ja jos haluan pikkunasun mukaan, niin se mahtuu loistavasti taskuun kurkkimaan maailmanmenoa. t. napuri

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen kassi :)

jaana kirjoitti...

Ai että kun käyttäis itelläki noin sutjakasti... Ihanan laukun olet tehny!!

Makepeace75 kirjoitti...

Ihana kassi!

Eila kirjoitti...

Hieno kassi!

vattumato kirjoitti...

Tosi kiva kassi ja aikasta pikaisesti ideasta tuotteeksi!

MariL kirjoitti...

Hieno! :)

Pike kirjoitti...

Komia kassi! Mullakin on nyt ompelukone, jospa opettelis... :)

Heidi kirjoitti...

Tykkään myös laukusta:) Mun koirukset on bedareita eli bedlingtonin terrierejä:)

Arja kirjoitti...

Oonkohan ennen käynytkään sivuillasi, hym...
Kivan nasukassin olet tehnyt.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Onpas ihastuttava nasukassi! Kätevä tuo lenksu kassin sisällä.

Mia kirjoitti...

Wau!!! Todella ihana laukun olet ystävällesi tehnyt. Ja Nasu on just passeli :D

Katri kirjoitti...

Upea kassi! Osaiskin itse tehdä tuollaisia...