My blog in English: Needle and some thread

perjantai 4. joulukuuta 2009

wXSw ryhmän joulukoristevaihto

Otin osaa "Wonderful X Stitch World" Yahoo-ryhmän joulukoristevaihtoon ja pistelin Annaleelle Yhdysvaltoihin kaksipuolisen koristeen. Annalee oli saanut sen viime viikolla, joten tässä hieman kuvia. Toiselle puolelle pistelin lumihiutaleen, joka on ilmaismalli blogista Bonheur de Broduses, toiselle puolelle pistelin lumisia puita, jonka mallin on suunnitellut Dora ja ilmaismalli löytyy blogista Borduurblog. Tässä tulikin sitten pari extrailmaismallia lisäksi tämän päivän joulukalenterin luukkuun. :) Käytin kankaana Perminin 28ct Ruby Red pellavaa ja pistelin mallin kahdella säikeellä kahden langan yli DMC:n valkoisella langalla. Viimeistelin valkoisella nyörillä. Kokoa koristeella on noin 8cm halkaisijaltaan.

Tässä muutama kuva tekovaiheesta. :)

Kun olin pistellyt mallit niin leikkasin kankaan pyöreiksi paloiksi, kannattaa jättää reilusti ylimääräistä kangasta reunoille. Sitten leikkasin punaisesta huovasta kaksi pyöreää palaa, samoin vanulevystä ja pahvista. Merkkasin kaikkiin keskikohdan.


Pistin neulan merkkien läpi, jotta sain pistelyn keskitettyä.


Sitten kuumaliimasin pistelykankaan reunat pahviin, väliin jäivät huopa ja pehmuste. Huopaa käytin jotta valkoinen pehmuste ei näkyisi pellavakankaasta läpi. Olisin ommellut kankaan pahviin, mutta en jättänyt tarpeeksi ylimääräistä kangasta reunoille, onneks kuumaliimakin toimi. :)

Tässä molemmat puolet liimattuina. Tämän jälkeen kuumaliimasin ne yhteen ja kiinnitin nyörin ympärille myös kuumaliimalla.

Kivahan tästä sitten tulikin ja aika nopea oli toteuttaa. :)

1 kommentti:

Mari kirjoitti...

Soma koriste!