My blog in English: Needle and some thread

torstai 12. marraskuuta 2009

Pientä valmista

Huomenna lähden Tampereelle messuille. Lähtö on aikaisin aamulla ja kotiin palaillaan myöhään yöllä. Kohta alan pakata naposteltavaa bussimatkalle, mutta ennen sitä näytän yhden pistelyn jonka sain tänään valmiiksi. Tai oikeastaan tämä on ollu ihan himppua vaille valmis jo ajat sitten, mutta en ollut tyytyväinen siihen miltä tämä näytti. En meinannut millään saada reunaa siistin näköiseksi ja koska tämä on menossa lahjaksi niin en halunnut että se näyttää ihan kammottavalta. Tänään ajatelin vielä kokeilla ja nyt se on ihan ok. Ja sitten asiaan että mistä minä näin pupatan. :) Pistelin Tralala:n mallista "Poupées Russes" yhden maatuskan. Näyttää ihan kuin olisin kiinnittänyt siihen nauhan, mutta...

...sisällä onkin toinen maatuska. Niinhän niitä aina tulee, useampi sisäkkäin. :) Tein oman miniversion yhdestä mallin nukeista ja kiinnitin siihen nauhan. Isompi on auki alhaalta ja nauhan verran ylhäältä, jotta pienemmän saa pujotettua sisälle.


Koska mallissa ei ollut kuin etupuolet niin minun piti vielä sävellellä näille takapuoletkin. :)


Jonkin verran olen myös neulonut, lähinnä sängyssä telkkaria katsoessani, koska makkarissa ei ole tarpeeksi valoa ristipistoilulle. Lankana Puron Kanervikko ja joku päivä tämä on ihan oikea tunika, malli on uudesta Novitan lehdestä. Vielä on matkaa, mutta kivalta näyttää tuo pinta. Mutta hei kuka on laittanu tuohon Mozartin kuulan? Minähän EN syö suklaata neuloessani... hih!


Tämä lanka lähtee bussimatkalle mukaan. Bussimatka meiltä Tampereelle kestää nelisen tuntia, joten siinä ehtii mennen tullen neuloa jo jonkin verran. Kerron myöhemmin mitä tästä ja sen viidestä kaverista oikein on muodostumassa. :)


Ja lopuksi kuvia meidän takapihalta. Pari päivää on nyt ollut ihanan talviset maisemat ja toivottavasti nuo lumet ei nyt tuosta enää sula ennen kevättä. Otin nämä juuri kun aurinko oli laskemassa, joten näissä on sellainen sininen iltahämärä tunnelma.


10 kommenttia:

vattumato kirjoitti...

Mielettömän hieno idea tuossa maatuskassa!!! Ja toteutus myös=oD Hauskaa messureissua jos raaskit sieltä ihanan lumisesta maisemasta lähteäkään;o)

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Vähän kätevä idea!!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana!

MariL kirjoitti...

Hauska tuo maatuska! :)

Mari kirjoitti...

Huovutin viime jouluksi tosi paljon tossuja tuosta Limasta, tykkäsin kovasti :)

Katri kirjoitti...

Hieno idea tuo maatuska!

Hauskaa messupäivää! Minä pääsen nauttimaan sinne huomenna.

Marjo kirjoitti...

Ihanat maatuskat! Miulla on yksi maatuskamalli suunnitteilla pisteltäväksi (siun ilmaislistan kautta löytynyt), mut ei noin upeeta ole tulossa. Hieno idea ja toteutus!

Makepeace75 kirjoitti...

Tosi makee maatuska, killeri-idea! :D

Lennu kirjoitti...

Tuo on kyllä ihan mieletön idea ja toteutus, sitä taas ihailtiin yhdessä Oupsin tapaamisessa kun se oli Ritvalla mukana :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihana maatuska! Itse tykkään ihan satasella maatuskoista... keräilen kaikkea niihin liittyvää :D
Iloista joulua! t: www.taijuska.vuodatus.net