My blog in English: Needle and some thread

perjantai 26. joulukuuta 2008

Joululahjoiksi menneitä ja tulleita

Nyt voi jo julkaista vähän kuvia joululahjoiksi menneistä jutuista. Äidilleni neuloin lapaset Tampereen kädentaitomessuilta ostamastani Freedom Spirit langasta. Niistä tuli kivan väriset ja tein niistä sellaiset etteivät hölsky käsissä. Onneksi on niin samankokoiset pienet räpylät meillä niin oli helppo testailla aina omaan käteen. :) Äitikin onneksi tykkäsi.



Kaverilleni tein aiemmin täällä nähdystä The Drawn Threadin Home for the Holidays-pistelystä kuution. Tämä on ensimmäinen kuutioksi viimeistelemäni ristipistotyö. Takana on samaa kangasta kuin reunoilla. Ensi kerralla hoksaan olla pyöristämättä styroksipalan nurkkia... saa ehkä kankaan sitten vähän tiiviimmin tuohon ympärille.


Olen kai aika kilttinä ollut tänä vuonna kun Joulupukki toi niin monta kivaa lahjaa. :) Oli ainakin kirjakaupan kautta pistäytynyt tullessaan sillä sain kaksi paksua romskua, Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen seitsemän ihmettä ja nämä kaksi käsityökirjaa. Pääsen neulomaan kivoja sukkia tästä InterWeaven kirjasta. Montakin mallia jo pisti silmää, joita kokeilen toteuttaa.


Minulla on ollut paljon malleja ns. tyttöjen juttuihin ja nyt on sitten ohjeita, joilla tehdä jotain isäntääkin ilahduttavaa. Heti löytyi miestä miellyttävä malli, mustat pipo ja hanskat, joissa on punaisella pääkalloja ja muita kuvioita. Kun palaan kotiin täältä siskon luota niin etsin sopivat langat varastostani ja alan niitä neulomaan.

Lisäksi paketista paljastui pinkki iPod Nano. On se vaan pieni ja söpö. :)

3 kommenttia:

TiinaR kirjoitti...

Mukavaa alkanutta vuotta :) Tuo sukkakirja on kiva, itselläni on sama kirja.

Lennu kirjoitti...

Ihanaa tätä vuotta! Kiva uusi ilme täällä blogissasi. Nättejä lahjoja teit jouluksi ja sait kivoja kirjoja :)

MysteryKnitter kirjoitti...

Tuo Son of Stitch 'N Bitch...Nyt mä olen viimeinkin lukenut sen, kun se sattui käteen paikalliskirjastossa.