My blog in English: Needle and some thread

lauantai 14. marraskuuta 2009

Messusaalista Tampereelta

Perjantaipäivä meni nopsasti messureissulla. Ei meinannu aika riittää käydä kaikkea läpi, mutta tärkeimpään kyllä eli ystävien tapaamiseen (Moi Lennu ja Ritva! :)) ja uuden ystävän kanssa purpattamiseen. :) Tai ollaanhan me Heidin kanssa paljon oltu yhteyksissä aiemminkin, mutta nyt nähtiin ensimmäisen kerran toisemme ihan livenä. Ja hyvin tultiin juttuun. :) Kiitos Heidi vielä siitä hunajasta, me jo Harrin kanssa nautittiin eilen illalla teetä rommihunajalla maustettuna ja tänään otetaan samanlaiset "iltahömpsyt". On muuten tosi hyvää! Jotenkin oon noita alkoholilla maustettuja vältelly kun en karkeissa ja leivonnaisissa oikein niistä välitä, mutta hunajaan passaa näköjään kuin nenä päähän. :)

Mutta sitten siihen mihin minä rahani upotin. :D

Violariumista kävin Lennulta ostamassa kaikenlaista. Oikeastaan tuo eka juttu on ihan Marjan syytä kun Oulussa näytti että oli semmoisen ostanut ja olin siihen mennessä jo sijoittanut rahani muualle niin en enää raskinut ostaa. :) Korjasin tilanteen Tampereella eli ostin tuon ihanan puisen kehyksen, jossa on mukana ristipistomalli molempiin reikiin. Sitä ei taida olla nettikaupassa vaan ihan vain messuilla (ja noudettavissa? Lennu korjaa jos olen väärässä). Lisäksi Violariumista reppua lähti täyttämään kaksi Tralalan mallia "Duo Noël" ja "Kokeshis". Kun näin tuon Kokeshi-mallin niin se oli menoa. Minä kun tykkään ihan höpönä noista Kokeshi-nukeista! Ystäväni Michiko Japanista lähetti minulle viime vuonna viisi kaunista nukkea, niistä juttua täällä. Ai niin ja ostin minä Violariumista vielä Atalien lankojakin noita malleja varten, ne ei vaan jostain syystä eksyneet kuviin.

No niin ja jatketaan. :) Eli taisin valitella jokin aika blogissakin että minulla on kaikki neulepuikkokoot väliltä 3 ja 10 paitsi juuri kuutosen puikot joita olisin tarvinnut. No nyt on sitten suorat ja pyöröt eli asia korjaantui Novitan messutarjouksessa olleilla puikoilla.

Keskellä kuvassa on viimeistelykankaita, joita ostin useilta myyjiltä. Mukana on hirrrmuisen kivaa mörkökangasta, hassua kissakangasta, ylisöpöä tyttökangasta, syksyinen kangastrio ja ripaus joulua ja nalleja. Kuvassa on myös Punahilkka-nauha, joka oli ihan pakko saada kun heti aamusta linja-autoa odotellessamme minulle lausuttiin Punahilkka-runo (johtui varmaan punaisista hiuksista, punaisesta takista JA punaisesta neulepaidasta :D). En muista yritystä, mutta se myyjämies oli mahottoman mukava ja tuli turistua siinä pitkän aikaa. :)

Alhaalla keskellä on nukkekotitarvikkeita, jotka olivat tosi halpoja. Ja en tietenkään muista kuka niitä myi... Nämä otan sitten käyttöön joskus kun saan sen ikioman nukkekodin tehtyä (siis sitten kun tilaa on enemmän).

SK-Puiset myy kivoja puukoruja ja tällä kertaa mukaan lähti pari rintakorua (kas siellähän on lammas!) ja punaisia puusydämiä (kuvassa ylhäällä oikealla). Oulustahan minä ostin vihreitä sydämiä. Tiedä mitä niistä joskus keksin tehdä.

Oikealla keskellä on huopapalasia, jotka olivat euron iso pussi. Olivat sellaisia hukkapalasia, joita myytiin sitten halvalla pois. Vieressä ainoat neulelangat, jotka messuilta ostin (ihme ja kummastus!), Kauhavan Kangas-Aitan villabambulankaa Pandaa. Punainen on oikeasti tumma punainen, jostain syystä näyttää ihan oranssilta kuvassa.

Alimpana oikealla on pari hauskaa käpytonttua ja Virkkukoukkusen jääkaappimagneetti. Vieläkään en raskinut sitä kassia ostaa, mutta ehkä sitten kun oon iso ja rikas. :)
Pari juttua jätin kuvista pois kun ovat lahjuksina menossa eteenpäin, mutta tässä nää suurin piirtein sitten oli. Viimeisellä palkalla itseäni vielä hemmottelin ja nyt riittää materiaalia mistä väkertää. Jatkossa en raski ehkä ostaa samalla tavalla ennen kuin on taas työkuviot kunnossa.

Edellisessä postauksessa näytin perulaista Lima-villalankaa, jonka otin mukaan bussimatkaa varten. Tämän verran sitä tuli bussissa neulottua. Hunajakennoneuletta taitaa nimeltään olla tuo keskiosa. Suurin osa matkasta meni höpötellessä taikka nukkuessa, joten ei kauhean paljoa alkua pidemmälle päässy. :) Pidän teitä vielä jännityksessä että mikä tästä sitten tulee kun on valmis.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ostoksia ja Paljon! Vau, minä en oikein ikinä saa itselleni tuota osteluvaihdetta päälle - mikä on välilä oikeasti valitettavaa. Sainkin jo kuulla, että tuo lammasmalli lähti matkaasi. En kyllä ihmettele, on sen verran ihana.

Heidi kirjoitti...

Pääsit vähällä ostelussa...mulla taisi vähän mennä yli:) Olen ottanut kuvia esittelen vielä:)Kivoja sun ostokset! Joo niinku sanoin antaessa jo, että riskillä annan rommilla maustetun!!! En itsekään välitä mistään mikä on alkoholilla maustettu.. Hunajaan se käy:) Ajattelin sitä teille ilta juomiseksi pelkän kuuman veden kanssa:) Kiva kun maistui:)
Oli tosi tosi mukava tavata ja jännä kun tunnistin sut jo takaapäin:) Vähän Lennulta kysyin apua, että oletko varmasti sinä..ja hän sitten meidät esitteli:) Voi kun asuisit lähempänä...olis ihana pitää ristipisto iltoja ja vaihdella ideoita...sulla niitä ainakin on paljon! Mut pidetään yhteyttä jatkossakin:)

MariL kirjoitti...

Kivoja ostoksia! :)

Ritva kirjoitti...

Kiitos aivan mahdottoman paljon siitä maatuskasta, josta kuvia sun edellisessä postauksessa! Oot sä ihana ihminen! Oli muutenkin niin mukava nähdä sua messuilla!